sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Kaulaliinoja

Tämän syksyn ensimmäinen kaulaliina on tehty Katia trinia sinisen sävyisestä langasta. Kyseinen lanka on n. 5-6 cm leveätä ja sitä neulotaan yläreunasta. Lankaa oli yksinkertaisesti vain pakko ostaa, kun näin sitä lankakaupassa.

Yhdestä kerästä tuli n. 150 cm pitkä kaulaliina. Puikkoina käytin koon 6 puikkoja ja silmukoita oli 8.

Aloituksessa ei varsinaisesti tehty aloitussilmuja, vaan silmut otettiin jokaisesta reiästä ja sen jälkeen jatkettiin normaalisti oikeaa. Teko vaiheessa kannattaa olla tarkkana, koska jos silmu putoaa puikoilta, sitä on todella hankala saada takaisin (varsinkin jos silmu karkaa useamman kerroksen taaksepäin).Jouduinkin kertaalleen purkamaan kaulaliinani, mutta onneksi olin tehnyt sitä vasta n. 10 senttiä.


Lisäksi kuvasin vanhoja kaulaliinojani, joista viereisessä kuvassa näkyvä on tehty kahdesta eri värisestä hapsulankasta neulomalla. Väreiksi valitsin viininpunaisen ja sinisen hapsulankan. En muista käyttämääni lankaa (todennäköisesti novita) tai minkä verran lankoja meni tähän kaulaliinaan.










Kolmas kaulaliina on tehty kukkatekniikalla, eli paksusta lankasta on tehty kukkia siihen tarkoitukseen tehdyllä laitteella. Sen jälkeen kukat on virkattu toisiinsa ja kaulaliinan päähän on tehty hapsut samasta lankasta. Halusin kukkien erottuvan, joten käytin kukkien yhdistämiseen harmaata lankaa.

Tässä kaulaliinassa on vuorotellen kaksi ja kolme kukkaa, joten reunasta tuli aatoileva. Leveyttä kaulaliinalla on myös reilusti.  Alla vielä lähikuva itse kukista.

Työn alla olisi vielä pampula kaulaliina tulevan talven pakkasia varten sekä 3 kerää leveää lankaa pienten pampuloiden kera odottaisi pussissa.

1 kommentti:

  1. Mistä olet ostanut tuota siniseen kaulaliinaan tarvittavaa lankaa? t. susanna

    VastaaPoista