lauantai 1. lokakuuta 2011

Pihalle aitaa

Kesän aikana tuli nukkekotiin tehtyä n. 45 cm pitkä pätkä aitaa. Aita on noin 5 cm korkeata ja siihen on käytetty jäätelötikkuja ja rakettikeppejä pystytolppiin. En halunnut pyöreä reunasta aitaa vaan päätin leikellä jäätelötikkuja. Yläosasta tein teräväkärkisiä ja noin puoliväliin aitaa tein salmiakkiruudun mallisen aukon. Tai aukko muodostuu, kun kaksi aitalautaa pistetään vierekkäin.



Pystytolpat tein viime talven rakettikeipeistä, joita kävin keräämässä uuden vuoden päivänä lähipuistosta. Vaakalaudoitus on tehty n. 0,5 cm leveistä kahvitikuista, joskin ei nuo ole niin ohuita kuin oikeat kahvitikut olisivat. Vaakalaudoitus on upotettu pystytolppiin vuolemalla puukolla pystytolpista vaakalaudan korkuinen ja syvyinen pala pois. Pitäisikin vielä ottaa kuva tuosta liitoksesta. Kuvissa näkyvä nurmikko on froteepyyhettä, joka on liimattu kartongiin kiinni.
Ja tässä viimeisessä kuvassa hiirivaari katselee pihan takareunan aitaa (sen vuoksi aidan takaosa vain näkyvissä). Vielä pitäisi jaksaa tehdä n. 1,5 metriä aitaa, joten välillä tulee sitten helmeiltyä ja tehtyä muutakin nukkekotiin. Saa nähdä milloin saan aidan valmiiksi kokonaisuudessaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti