sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Harjakaiset (ilman kattoa)

Kesä tuli ja kesä meni! Oikeastaan koko kesä meni siihen, että sahailin eri kerroksia valmiiksi ja kasasin nukkekotiani. Koska tämä on ensimmäinen nukkekoti, jonka rakennan oli vähän alku hankaluuksia sen suhteen miten rakentaisin sen. Loppujen lopuksi päädyin ratkaisuun, että talo muodostuu kahdesta kahden kerroksen moduulista ja parista yhden kerroksen moduulista.

Kellarikerroksen kuvia olen jo julkaissut aikaisemmin, joten alla kuva talosta kolmen kerroksen kera. Eli tässä vaiheessa talossa on yhden kerroksen kokoinen kellarikerros ja kahden kerroksen muodostama moduuli. Kellarikerroksen päälle tulee keittiö sekä ruokailuhuone. Ruokalihuoneesta tulee pääsy terassille. Kolmannessa kerroksessa tulee olemaan olohuone ja työhuone.



Kolmannen kerroksen päälle tuli toinen kahden kerroksen moduuli. Näihin kahteen kerrokseen tulee lastenhuoneita ja isovanhempien huone. Isovanhempien huoneeseen tulee parveke.



Alkuperäisestä 6 kerroksen nukkekodista nukkekotini kasvoi siis yhdellä kerroksella. Eli kaiken kaikkiaan taloon tulee seitsemän kerrosta. Kerrokset jakautuavat siten, että pohjalla on kellarikerros, sen päällä 5 varsinaista asuinkerrosta ja päälimmäiseksi jää ullakkokerros.



Seuraavaksi tarkoitukseni on tehdä etuseinät taloon. Kellarikerroksen kohdalta etuseinän rakenne on jo mietitty ja olen aloittanut rakentamisen. Myöskin pääsisäänkäyntiä, joka tulee toiseen kerrokseen, olen aloittanut. Etuovista ja muutoinkin tarkempia kuvia itse rakenteesta tulossa myöhemmin.

torstai 20. toukokuuta 2010

Vessaan tarvikkeita

Tein vaihtelun vuoksi tarvikkeita tulevaan kellarikerroksen vessaan sekä kodinhoitohuoneeseen. Ensimmäinen esine oli pyykinpesujauhepurkki. Taittelin ohuesta pahvista noin 1,7 cm korkean ja levyisen ja noin 6 mm syvän laatikon. Laatikon kasasin liimaamalla. Sen jälkeen liimasin laatikkoon paikallislehdestä olleen ruokakaupan mainoksesta Bio Luvil paketin kuvan (molemmin puolin laatikkoa).



Toinen esine jonka tein oli vessapaperirulla. Tai tein niitä kaiken kaikkiaan 13 rullaa. Rullan hylsy on tehty topsypuikon muoviosasta ja itse paperi on tietenkin oikeaa vessapaperia. Vessapaperirullan leveys on 8 milliä. Syy miksi tein noin monta rullaa oli, että tein vessarullapaketin sellofaania hyväksi käyttäen. Jälleen liimasin paketin kylkeen paikallislehdestä olleesta mainoksesta embo paketin kuvan. 12 vessapaperirullan paketin korkeus on noin 1,5 senttiä ja leveys noin 2,5 senttiä.



Lisäksi tuli tehtyä pari muovipurkkia vessaan. Punainen purkki on tehty rikki menneestä mustekynästä sahaamalla noin 8 millin korkuinen putki. Pohjaan liimasin pahvia. Kirkas purkki on tehty kaardemummaputkilosta sahaamalla noin 1,2 sentin korkuinen putki. Molempiin purkkeihin kannet tein metallisista nappien osista. Nupit on tehty valkeista pienistä helmistä.

torstai 6. toukokuuta 2010

Kellarikerros liimattu

Eilen illalla totesin, että nyt on pakko liimata kellarikerros kasaan, jotta pääsen eteenpäin projektissa. Aloitin liimaamisen jo viikko sitten liimaamalla väliseiniä ja sivuseinät kattoon kiinni.

Sen jälkeen tein takkahuoneeseen, aulaan ja vessaan katot valmiiksi puusta. Sekä tapetoin muutamia seiniä. Hassua, että myös tässä mittakaavassa on hankala päättää miten tapetoisi kunkin huoneen vai maalaisiko seinät.

Takkahuoneen, vessan ja aulan lattiaksi valitsin muovimaton. Noista huoneista tarkempia kuvia kunhan kellarikerroksen lattia on kuivunut kiinni väliseiniin.

Katon eli välilattian päälle kasasin tiiliä, jotta seinät pysyvät oikealla kohdin kuivuessaan. Lisäksi virittelin teippejä huoneiden välille. Pitää vielä pohtia laitanko sivuseinät myös nauloilla kiinni varmistaakseni rakennelman tukevuutta.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Kellarikerros

Vihdoinkin pääsin itse talon kimppuun. Eli materiaaliksi valitsin 6,5 millisen vanerin ja mahdollisesti väliseiniin 4 millisen vanerin. Tällä hetkellä olen sahaillut vasta tuota paksumpaa vaneria. Saa nähdä sopiiko tuo ohuempi vaneri väliseinä ja -lattia materiaaliksi vai joudunko ostamaan toisenkin levyn paksumpaa. Alla olevassa kuvassa on sivuseinien osia ilman ikkuna/oviaukkoja.



Kerroksia itse nukkekotiin tulee kaiken kaikkiaan 5 + vintti. Näistä ensimmäinen kerros kantaa nimeä kellarikerros. Kellarikerroksesta tulee n. 5 senttiä leveämpi kuin itse talosta. Kellarikerroksen leveys on 78 senttiä ja huone syvyydeksi valitsin 26 senttiä.

Huoneita kellarikerrokseen olen suunnitellut 3 - 4 kappaletta. Tarkoitus olisi tehdä kellarikerrokseen takkahuone, vessa, kodinhoitotila/eteinen ja kylpyhuone saunan kera. Talon oikeaan laitaan tulee sauna ja kylpyhuone. Kuvassa hiirivanhemmat sauna/kylpyhuone tilassa, josta vielä puuttuu väliseinät ja takaseinä.



Vasemmalle tulee takkahuone, jonka seinä ei ole vielä oikeassa paikassa (siirtyy vasemmalle). Keskelle tulee kodinhoito/eteistila sekä vessa. Lisäksi keskelle olisi tarkoitus tehdä portaat yläkertaan. Koko kokonaisuus on kasattu teipillä ja ikkunan sekä ovien aukot puuttuvat.


Seuraavaksi on pakko askarrella malliportaat, jotta voin katsoa tarvittavan huoneleveyden kodinhoito/eteistilaan.

perjantai 26. maaliskuuta 2010

Vanhempien parisänky

Sain vihdoinkin tuon jo jonkin aikaa sitten aloittamani parisängyn valmiiksi. Sänky on samaa sarjaa jo tehtyjen yöpöytien kanssa. Sänky on pituudeltaan 13 senttiä, leveydeltään 11 senttiä ja korkeudeltaan noin 3 senttiä. Sängynpääty on korkeudeltaan noin 8 senttiä.



Sänky on tehty puusta eli jäätelötikuista, puiset helmet toimivat jalkoina. Sängynpääty tuotti tuskaa, koska en osannut päättää minkälaisen siitä tekisin. Loppujen lopuksi päädyin yksinkertaiseen malliin. Tausta päädyssä on puuta, mutta etuosaan virkkasin päädyn muotoisen palan. Itse sängyn pohja on myöskin jäätelötikuista tehty irroitettava sälepohja.

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Kirjallisuutta

Tänään ostin ensimmäisen nukkekoti aiheisen kirjan. Kirjan nimi on Hienoimmat nukkekotini; Jarinkulman baarista Tsaarinajan huoneeseen. Kirjan kirjoittaja on Eija Sirjonen. Innolla odotan tuon n. 200 sivua sisältävän kirjan lukemista.

Itse nukkekotiprojektin talo-osuus on "jäissä", koska peräkärry on hautautuneena lumikinoksen taakse. Eli en pääse hakemaan vaneria kaupasta (jollen saa ostettua jostakin vaneria palasissa).

Huonekalurintamalla olen aloittanut tekemään ruokapöytää sekä sivupöytää. Ruokapöytä olisi petsausta/maalausta vaille valmis. Sivupöytä pitäisi vielä lakata. Lisäilen noista kuvat kunhan ovat valmiita.

lauantai 6. maaliskuuta 2010

Yöpöydät

Vanhempien makuuhuoneeseen tein puusta yöpöydät, jotka olen jo maalannut valkoisiksi. Yöpöydässä on yksi avautuva laatikko ja pohjataso. Korkeutta yöpöydillä on 3,5 senttiä, syvyys vähän yli 2 senttiä ja leveys 3 senttiä. Laatikon syvyys on sentin luokkaa.



Materiaalina yöpöydissä sekä laatikoissa olen käyttänyt leveitä puisia jäätelötikkuja. Jaloiksi valitsin kirkaat pyöreät helmet, jotka maalasin valkoisiksi. Itseltäni ei löytynyt tarpeeksi pieniä puuhelmiä, mutta hyvinhän noissa kirkkaisssa helmissäkin pysyi maali.

Laatikon rivaksi valitsin vanhasta puhelimesta löytyneen vastuksen. Laatikon ja pöytätason päälle liimasin lopuksi ohuesta pahvista levyt, jotta yöpöydät eivät olisi niin neliskanttisia.

lauantai 20. helmikuuta 2010

Aarrearkkujen purkamista

Suomen jääkiekkopelin aikana oli hyvä aloittaa "aarrearkkujen" purkaminen. Toin viime syksynä muovipussillisen vanhoja lankapuhelimia mökiltä kotiin autotalliin (kaatopaikalle vientiä varten). Eilen hoksasin, että puretaanpas noi puhelimet ja katsotaan mitä ovat syöneet sisällensä.



Ottelun aikana sitten otin ruuvimeisselin käteen ja rupesin purkamaan noita osiksi. Välillä kiroilua, kun en tahtonut löytää hyvin piiloon pistettyjä ruuveja ja yritin väkipakolla aukaista noita.



Vau -> Noistahan sitten löyty vaikka mitä pieniä osia joita voi käyttää nukkekotiprojektiin; ainakin ripoja kaappeihin. Tiedä mitä muuta keksin noista pienistä osista. Täytyykin soittaa vielä tädille, että ei hävitä niitä kahta jotka annoin hänelle (jos ei tarvitse niitä).

torstai 18. helmikuuta 2010

Keittiövälineitä

Tottakai jokaisesta taloudesta pitää löytyä kaulin ja vispilä. Materiaalina puu ja rautalanka. Vispilän kierteisen osan taivuttelin suorasta rautalanka pätkästä.

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Makkarakepit ja hiilihanko

Takkahuoneeseen olen tehnyt makkarakepit ja hiilihangon. Makkaratikkuja pitäisi vielä tehdä 2 kappaletta lisää.

Materiaalina olen käyttänyt rautalankaa, puuta ja maaleja. Kädensijat on maalattu tumman sinisellä ja metalliosat mustalla.

tiistai 16. helmikuuta 2010

Ruokapöydän tuolit


Teinpäs tässä talon seinämateriaalia odotellessani keittiöön ruokapöydäntuolit. Tuoleja tein kaiken kaikkiaan kuusi kappaletta.

Materiaalina tuoliin käytin rautalankaa, vaahtomuovipatjaa, kangasta, muovista oasissienelle tarkoitettua pohjaa sekä lankaa. Tuolin jalat on päällystetty sinisellä langalla ja samasta langasta on tehty virkkaamalla selkänoja.

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Asukkaat

Nyt on ostettu asukkaat taloon. Ihmisnukeista poiketen päädyin Sylvanian animals perheeseen ja niistä hiiriperheeseen. Talon mittasuhteet täytyy kyllä pohtia uudestaan, koska nuo ovat ihmisnukkeja pienempiä. Isä ja Äiti hiiret ovat n. 8 cm korkeita ja lapsihiiret n. 6 cm korkeita.

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Ensimmäinen kirjoitukseni blogi maailmaan

Tämä on ensimmäinen kirjoitukseni ensimmäiseen blogiini. Innostuin viikonloppuna pohtimaan joskos sittenkin perustaisin kauan haaveilemani nukkekodin. Sen jälkeen olenkin surffaillut pitkin poikin nettiä ja muiden blogeja ja aloittanut suunnittelemaan itse nukkekotia.

Aloitin suunnitteluni pohtimalla minkälaisen talon haluaisin; kerralla tarpeeksi ison vai pitäisikö aloittaa pienellä talolla? Saa nähdä millaiseen taloon päädyn. Tarkoitukseni olisi kuitenkin itse tehdä niin paljon kuin mahdollista eli itse talokin itse tehtynä. Mutta nyt taidan jatkaa suunnittelua.