sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Käpypitsi tekniikkaa

Kevään ajan olen harjoitellut käpypitsi tekniikalla korujen tekoa. Lopputulos näyttää virkkaukselta, mutta on tekniikaltaan hitaampaa tehdä ja sillä saa näyttävämpää kuviota kuin virkkaamalla aikaiseksi. Lisäksi löytyy korvakoruja, mutta niiden kuvia julkaisen myöhemmin. Alla muutamia kuvia näin alkuun:


Vasemmalla ylinnä rannekoru ja alemassa saman sarjan kaulakoru ja korvakorut. Nämä sopivat esimerkiksi häihin värinsä puolesta. Näissä lukot ja koukut ovat hopeaa. Helmet ovat kaulakorussa ja rannekorussa pisaranmallisia. Rannekorussa siemenhelmiä.
Lisäksi pari erilaista mallia rannekoruista. Kaikissa kolmessa lankana liukuvärjätty puuvillalanka. Lisäksi kahdessa ylimmässä on siemenhelmiä renkaiden tyvissä, mutta ne ei näy kunnolla näissä kuvissa. Kuvasta puuttuu myös lukot ja näihin laitoin korumetalliset lukot (ei hopea).